Kuka? Mitä? Häh?

Taskuvenus on aikuisen naisen päiväkirjamainen blogi normaalin painon tavoittelusta normaalein keinoin. Olen 30-vuotias, naimisissa ja meillä on yksi lapsi. Raskauskilojen syyttäminen ei liene ajankohtaista, koska lapsen ikä lasketaan vuosissa eikä kuukausissa.

Olen lapsesta saakka ollut pyöreää sorttia. Siitä on kiusattu niin koulussa kuin lähimmäistenkin taholta. Ollaan oltu ruoka-aikaan kotona? (Kuka ei olisi?) Ota lisää, kyllä Venus syö! (Niinpä.) Sä et varmaan oo lihava, sulla on vaan raskaat luut? (En minä mikään sirotar ole.) Kyllä sun pitäis laihduttaa, ymmärrätkö että olet lihava? (En ole huomannutkaan!)

Suhtautumiseni ruokaan ei kaiketi ole normaali. Jonkin asteista bulimiaa esiintyi teini-iässä. Ajattelen yhä ruokaa lähes jatkuvasti. Mitä söisin? Mitä voin syödä? Mitä uskallan syödä? Mitä minä taas söinkään? Ei olisi pitänyt syödä.
Rakastan ja vihaan syömistä. En laita ruokaa mielelläni, en myöskään leivo. (Todellinen malliäiti siis!)

Olen siis laihduttanut koko ikäni enemmän ja vähemmän. Terveesti ja epäterveesti. En koskaan onnistuneesti.
Hoikimmillani olin juuri ennen raskauttani. Painoin n. 70kg. 1-2 vuotta sitä ennen olin lihavimmillani, arviolta n. 120kg. Laihduin käytännössä epäterveellisillä elämäntavoilla, joihin kuului enemmän juomista kuin syömistä. Kun rahat meni alkoholiin, niin ei jäänyt ylimääräistä mässäiltävää.
Raskauden jälkeen paino on pyörinyt 85-98 kilon välillä. Tätä blogia aloittaessani painoni on 93 kiloa. Se on ehdottomasti liikaa 160cm:n pituiselle naiselle.

Viimeinen niitti tämän blogin aloittamiselle tuli saliohjaajaltani viime perjantaina. Hän on katsellut touhuani tammikuusta saakka. "Laihduttamistani."
Sain lopulta melkoisen palopuheen. Taitavan, terävän, rehellisen. Hän ei ollut ilkeä, inhottava tai veemäinen. Tämä ei voi jatkua näin. Painoni jumii, pyörii. En ole sitoutunut. Enkö ihan oikeasti halua pudottaa painoani?

En ole ikinä saanut sellaista puhetta. Olen saanut kyllä ilkeilyä. Olen saanut päänsilityksiäkin. Mutta uskoisin, että saliohjaajani sai minut nyt heräämään. On tehtävä töitä. Tulosta ei tule ilmaiseksi. Tekosyitä on riittänyt vaikka muille jakaa. Milloin on synttäriä, pääsiäistä ja vappua. Milloin mitäkin. Nyt sen on loputtava. Juhlia on normaalipainoisillakin.

Perustin blogin ensisijaisesti itselleni. Kirjaan tänne iloja ja suruja. Etenemistä ja takapakkia. Liikuntaa ja ruokia.
Toivon tästä olevan iloa muillekin. Kenties jopa kannustusta. Jos minä pystyn, niin taatusti pystyt sinäkin.

Tervetuloa!