Eilen oli treenit personal trainerini kanssa. Tosin alunperin sovittu tunti kutistui puoleen tuntiin johtuen meidän molempien kalenterisekoilusta ja mun kunnosta. Tämä yskänperkele vielä vaivaa. PT:kin sanoi, että nyt nousee syke liian nopeasti ja ääni käheytyy. Olen siis vielä vähän toipilas.
Tämä viikko siis rauhallisesti vielä. Kävin maanantaina lenkillä (8km), eilen se minitreeni, tänään fysioterapia, torstaina rauhallinen lenkki ja perjantaina kevyt saliohjelma.
Liikunnan makuun pääseminen on taas palauttanut syömisetkin mukavasti ruotuun.
Oli mukavaa jutella PT:n kanssa edistymisestäni. Hän on ihana ihminen, joka sillä ryöpytyksellään sai minut vihdoin heräämään ja toimimaan. Tarvitsin verbaalisen selkäsaunan ja olen siitä nyt iloinen. Kohta alkaa olla ensimmäinen kymmenen kiloa pudotettu. Käsittämätöntä... En ole koskaan laihduttaessa onnistunut saamaan tällaista pudotusta. Paino on kyllä joissakin elämänvaiheissa laskenut, mutta ei koskaan terveellisin keinoin.
Puhuimme myös tavoitteista. Lähin tavoite on elokuun alku, milloin me tapaamme seuraavan kerran. Silloin minun pitäisi painaa n. 81 kiloa. Pyrin siihen vilpittömästi.
Kokonaistavoitteeni on painaa n. 65kg. Se on painoindeksin mukaan hiukan yläkantissa pituuteeni (160cm) nähden, mutta PT:n mukaan siinä vaiheessa ryhdytään sitten katsomaan enemmän kehon koostumusta eikä niinkään painoa. Jos rasvaprosenttini on alhainen, niin ei painolla ole sitten niin väliksi.
Sanoin, että haluaisin hoikan sporttisen vartalon. Esimerkkinä Satu Tuomisto (joskaan minulla ei ole niin isoja rintoja ja niitä saa hakea kuulemma muualta kuin kuntosalilta). Minulla ei ole juurikaan vyötäröä eikä takamustakaan, joten minulle pieni ylipaino ei sovi (kurvikkaille naisille sopii).
Hämmästyin, kun PT sanoikin, että tätä vauhtia olen joulukuussa ihan eri näköinen ja että olen tosi pienikokoinen.
Pienikokoinen?? Olen aina pitänyt itseäni kyllä lyhyenä, mutta en pienikokoisena. Ajatus on pelottavan hämmentävä. Ikään kuin olisi matkalla tapaamaan vierasta ihmistä, joka on kuitenkin jollakin tapaa tuttu vuosien takaa.
Olen hoikimmillani painanut 70 kiloa. Eihän siitä isoa eroa ole tavoitteena olevaan 65 kiloon, mutta toivoakseni vartaloni koostumus on erilainen. Tuolloin 70-kiloisena vietin melkoisen railakasta, alkoholinhuuruista elämää.
Huomaan jo nyt, että kilot eivät kerro kaikkea. Kolme vuotta sitten kun menin naimisiin, painoin n. 84kg (sitä hoikempana mieheni ei ole muuten minua nähnytkään). Nyt painan n. 86kg, mutta silti muutamat kolmen vuoden takaiset vaatteet ovat minulle, jolleivat ihan isoja, niin ainakin löysähköjä.
Suurin tuntemus on oikeastaan tällä hetkellä (jos ei sairastelun vuoksi koettua turhautumista lasketa) hämmennys. Olo on kuin matkailijalla, joka on saapunut tyystin erilaiseen maahan.
Nähtävää ja koettavaa on paljon.
