Minulla tuntuu olevan nyt päinvastoin. Opiskelijana minulla oli pitkä kesäloma ja ensi viikolla alkaa taas opinnot - elämälle kiitos!
Loma on ollut todella haastavaa aikaa. Kun rutiini on puuttunut, niin hyvin keväällä alkaneesta rytmistä on ollut vaikea pitää kiinni. En ollut sisäistänyt muutosta tarpeeksi hyvin ja näin lomasta muodostui koetus. Onneksi ei ole kamalasti tullut takapakkia, mutta jumissa ollaan hienosti.
Lomallahan on tarkoitus ottaa rennosti. Mieskin, joka noin muuten on tukenut hyvin, suhtautuu lomaan "älä pingota" -asenteella. "Kai sitä nyt lomalla saa herkutella...". Saahan sitä, jos osaisi pitää kohtuuden. Mutta kun minä en osaa. Ja jos minä pingotan, mies ahdistuu ja sitten minä ahdistun kun mies ahdistuu - ja luovutan. Niin. Kai sitä nyt lomalla saa herkutella.
Isoin kynnys onkin opetella lomailemaan niin, että herkuttelu on rentoa mutta samalla järkevää. Eihän loma voi olla tekosyy sikailuun!
Tarvitseeko kaiken herkuttelun olla epäterveellistä ja lihottavaa? Minun kohdallani tarvitsee. Tunnen yhä pientä tarvetta silmien pyörittelyyn, kun laihduttajille tarjotaan ihanana herkkuna jotakin dipattua porkkanaa. Eih! Minä kyllä pidän porkkanasta, mutta se ei voita vaikkapa herkullisia perunalastuja. Kevyt sorbetti on myös hyvää, mutta kunnon kermakinuskijäätelö vasta viekin jalat alta. Minulle siis se "ah nauti porkkanasta" -systeemi ei toimi.
Haasteenani onkin siis herkutella niillä aidoilla herkuilla kohtuudella. Ei tarvitse tempaista koko sipsipussia tai jäätelöpakettia. Ensimmäinen puraisu on usein se paras ja muut vain pientä ekstraa.
Rutiinien puute on myös jättänyt liikkumisen vähemmälle. Minä olen perheessäni ainoa aikuinen, joka harrastaa liikuntaa. Lapsen kanssa en ole keksinyt yhteistä ei-ohjattua -liikuntaharrastusta. En pyöräile eikä lapsi viihdy lenkillä. En potki palloa 15 minuuttia pidempään ja uimahallit ahdistavat (kesällä uimme kyllä yhdessä).
Näinpä siis lomalla oli huomattavasti mukavampaa jäädä miehen kainaloon, kun lähteä lenkille tai salille. Uskon, että tähän tulee taas muutos, kun opiskelu alkaa. Koulumatkani varrella on vakkarikuntosalini, joten siinä ohella käynnit taas rutinoituvat.
Mies on hiljalleen kyllä lämpeämässä liikunnalle, mutta työtä (so. hienovaraista painostusta) se vielä vaatii...
Joten jospa tämä tästä taas, kun syyskuu saapuu.
