Tämä viikko siis rauhallisesti vielä. Kävin maanantaina lenkillä (8km), eilen se minitreeni, tänään fysioterapia, torstaina rauhallinen lenkki ja perjantaina kevyt saliohjelma.
Liikunnan makuun pääseminen on taas palauttanut syömisetkin mukavasti ruotuun.
Oli mukavaa jutella PT:n kanssa edistymisestäni. Hän on ihana ihminen, joka sillä ryöpytyksellään sai minut vihdoin heräämään ja toimimaan. Tarvitsin verbaalisen selkäsaunan ja olen siitä nyt iloinen. Kohta alkaa olla ensimmäinen kymmenen kiloa pudotettu. Käsittämätöntä... En ole koskaan laihduttaessa onnistunut saamaan tällaista pudotusta. Paino on kyllä joissakin elämänvaiheissa laskenut, mutta ei koskaan terveellisin keinoin.
Kokonaistavoitteeni on painaa n. 65kg. Se on painoindeksin mukaan hiukan yläkantissa pituuteeni (160cm) nähden, mutta PT:n mukaan siinä vaiheessa ryhdytään sitten katsomaan enemmän kehon koostumusta eikä niinkään painoa. Jos rasvaprosenttini on alhainen, niin ei painolla ole sitten niin väliksi.
Sanoin, että haluaisin hoikan sporttisen vartalon. Esimerkkinä Satu Tuomisto (joskaan minulla ei ole niin isoja rintoja ja niitä saa hakea kuulemma muualta kuin kuntosalilta). Minulla ei ole juurikaan vyötäröä eikä takamustakaan, joten minulle pieni ylipaino ei sovi (kurvikkaille naisille sopii).
Hämmästyin, kun PT sanoikin, että tätä vauhtia olen joulukuussa ihan eri näköinen ja että olen tosi pienikokoinen. Pienikokoinen?? Olen aina pitänyt itseäni kyllä lyhyenä, mutta en pienikokoisena. Ajatus on pelottavan hämmentävä. Ikään kuin olisi matkalla tapaamaan vierasta ihmistä, joka on kuitenkin jollakin tapaa tuttu vuosien takaa.
Olen hoikimmillani painanut 70 kiloa. Eihän siitä isoa eroa ole tavoitteena olevaan 65 kiloon, mutta toivoakseni vartaloni koostumus on erilainen. Tuolloin 70-kiloisena vietin melkoisen railakasta, alkoholinhuuruista elämää.
Huomaan jo nyt, että kilot eivät kerro kaikkea. Kolme vuotta sitten kun menin naimisiin, painoin n. 84kg (sitä hoikempana mieheni ei ole muuten minua nähnytkään). Nyt painan n. 86kg, mutta silti muutamat kolmen vuoden takaiset vaatteet ovat minulle, jolleivat ihan isoja, niin ainakin löysähköjä.
Suurin tuntemus on oikeastaan tällä hetkellä (jos ei sairastelun vuoksi koettua turhautumista lasketa) hämmennys. Olo on kuin matkailijalla, joka on saapunut tyystin erilaiseen maahan.
Nähtävää ja koettavaa on paljon.
4 kommenttia:
Tosi mukava lukea tällaista tekstiä. :-) Itse en ole vieläkään sisäistänyt sitä, että kun tästä vielä mennään eteenpäin niin pienennyn lisää. Jotenkin elän siinä uskossa, että vaikka kiloja kuinka karisee niin näytän aina tältä. Vaikka eihän se niin mene. Minun pitäisi jotenkin päästä taas mukaan tähän painonpudotukseen, nykyään tuntuu että aina on jotain mikä sitä hidastaa. Mutta onnea oikein oikein kovasti!!
Tääkin tahtoo oman personal trainerin!! :D
Mä alan nyt vasta uskoa siihen, että vaaka ei kerro kaikkea! Eikä se kerrokkaan. Kaikkien noiden mittausten lisäksi pitää muistaa myös se, että miltä itsestä tuntuu!! Ihana blogi sulla! Tulen vieraillulle uudestaan! Itselläkin muuten pt:n hankkimista suunnitteilla!!
Kiitos tsempeistä kaikille :) On hurjaa ajatellakaan, että kuinka kauan uuden vartalon sisäistäminen kestää, vaikka muutos tapahtuisikin pikkuhiljaa...
Tuulenkosija, jos vaan taloudellinen tilanne antaa vähänkään myöden, niin siinä on sijoitus, joka kannattaa tehdä!
Linda, vaaka ei tosiaan kerro ihan kaikkea. Ja voin suositella PT:n hankkimista. Hyvä PT on tuplaten painonsa arvoinen kultaa!
Lähetä kommentti