Suunnittelua vaiko eikö?

Eilen tuli sapiskaa taas liian hitaasta painonpudotuksesta. Paino oli aamulla 86,4kg, kun parhaimmillaan se on ollut kesäkuussa 85,6kg. Kesällä tuli kiloja takaisin ja vieläkään ei olla päästy takaisin sen aikaiseen lähtötilanteeseen.
Minulla kuitenkin ON varaa tiputtaa painoa nopeammin ja olisihan se motivoivempaakin.

En tiedä mikä tässä nyt on niin vaikeaa. Luisun helposti pois ateriarytmistä ja pitäisi opetella suunnittelemaan syömiseni, jottei tule tehtyä typeriä ratkaisuja. Mä olen tehnyt työn, jotta osaisin olla ajattelematta ruokaa jatkuvasti. Mieluummin en ajattele sitä lainkaan. Mutta nyt pitäisi taas opetella ajattelemaan, mutta terveellä tavalla (eikä toki jatkuvasti, vaan vain suunnitelmallisesti).

Tällä kertaa pahoitin mieleni erityisesti vertailusta muihin PT:ni asiakkaisiin. Sain läksytystä nimenomaan tuosta suunnittelemattomuudesta, josta siis huonot ruokatavat (ja hidas painonpudotus) seuraavat. PT kertoi lukuisista muista asiakkaistaan, joilla on paljon haastavampia elämäntilanteita, ja silti hekin pystyvät suunnittelemaan (ja toteuttamaan) ruokailunsa ja liikkumisensa. Mun tilanteessa tän pitäisi olla lastenleikkiä.
Vaan ei ole. Enkä osannut edes sanoa syytä siihen. Mikä siinä muka on niin vaikeaa? Minun pitäisi olla viitseliäämpi. Tulosta ei tule, ellei sen eteen näe vaivaa. Tottahan se on. Joten mistä kiikastaa?!

Sulateltuani asiaa tässä nyt päivän verran, olen tajunnut, ettei suunnitelmallisuus missään asiassa ole oikein minun heiniäni.Musta on kiva suunnitella vaikkapa matkaa ja sen sisältöä, mutta mulla täytyy olla vapaus poiketa siitä. Lukemisiani en tykkää suunnitella ollenkaan - ja jos suunnittelen, niin usein se suunnitelma ei pidä paikkaansa. Suunnittelen toisinaan mitä laitan päälleni tilaisuuteen X, mutta usein sekään ei pidä sitten paikkaansa jne. Ei siis ihme, ettei ruokailun (johon mulla on muutenkin haastava suhde) suunnitelmallisuus toimi.

Kysymys kuuluukin, että onko mun nyt vain kasvettava aikuiseksi ja tehdä suunnitelmia ja opeteltava noudattamaan niitä?
Vai haenko jonkun muun toimintamallin?

Perjantaipuntari 18

Ja katso, pieni muutos auttoi ja paino löysi jälleen laskusuuntansa. Olo on parempi.
Oletteko muut huomanneet, että kun fyysisesti voi hyvin (ei turvota, ei ole kipeänä ym.), niin itsetuntokin kasvaa? Kesällä minua tuijotti peilistä lösähtänyt, hikilimainen punakka eukko. Nyt sieltä tuijottaa nainen, jolla alkaa näkyä vyötärö, jolla on kiva peppu ja joka hymyilee paljon. Jännä ilmiö!

Paino: 86,5kg (-500g)
Vyötärö: 101cm (-1cm)

Jes! Nyt on taas tekemisen meininkiä ilmassa!

Perjantaipuntari 17

Sitten viime perjantain paino nousi huippuunsa (tiistaina peräti 88,4kg), mutta nyt on tultu rytinällä alas. Menkat alkoivat, Unicafe:n lounaat jäi ja nesteet pääsivät liikkeelle.
Niinpä...

Paino: 87kg (-1kg)
Vyötärö: 102cm (0cm)

Tästä on taas parempi mieli jatkaa...

Yrityksiä ja selityksiä

Toisinaan tähän laihduttamiseen väsyy. Ei tahdo jaksaa sitä ainaista ruokien kyttäämistä, suunnittelua, tutkimista ja vielä selittämistä. Selityksiä joutuu antamaan ystäville ja tuttaville; mitä syön, miksi syön, miksi en voi syödä... Hyväähän moni tarkoittaa, mutta toisinaan selitys"vaatimukset" ja neuvomiset vain ärsyttävät.


Painoni on taas ollut nousujohteista. Vilpittömästi olen kuitenkin ollut siitä hämmennyksissäni; olen treenannut paljon ja syömisrytmikin on taas järkevä ja herkuttelu vähissä. 
Syy selvisi, kun yhdessä trainerin kanssa tutkailimme asiaa. Yksi syy on lisääntynyt treeni, joka kerää nestettä.
Isompi syy onkin yllättäen Unicafe:n sapuskat. Yliopistoruokalan lounas on nyt kuulunut ruokavaliooni kahden viikon ajan ja vaikka olen koittanut valita vähäkalorisen (mutta makuuni sopivan) vaihtoehdon, on paino ollut juurikin viimeiset kaksi viikkoa nousussa. Unicafe:n lounaiden ravintoarvot ovat varsin huonot, luultavasti siksi, että saadaan hinnat pysymään kurissa. Kastikkeissa on paljon rasvaa, ja vehnäpitoisuudesta kertoo korkeat hiilariarvot. Ilmankos myös ilmavaivoja on ollut tavallista enemmän!
Nyt sitten siirrytään eväslinjalle. Lisäksi treenimäärää lisättiin ja ruokavaliossa muutenkin taas tiukempi kuri.

Yksi syy painonnousulle kuluneella viikolla oli myös kuukautiset, jotka alkoivatkin sitten eilen. Kivun määrä on viime aikoina ollut lisääntymään päin. En tiedä, mistä moinen voisi johtua. Viime syksynä laitatin kuparikierukan, ja olen ollut siihen tyytyväinen. Voikohan se aiheuttaa muutoksia näin viiveellä?

Tunnustan, että välillä tämä väsyttää pahasti. Vaikka kuinka koitat kaikkesi tehdä, niin tulosta syntyy hitaasti ja työläästi. Pitää koko ajan olla erityisesti ruoan suhteen tarkkana; fiksuksi luulemani valinnat (kuten tuo yliopistoruokalan lounas) eivät aina olekaan fiksuja. 

Jostakin syystä tekstiin lipsahti valkoinen taustaväri, enkä tiedä mistä sen saisi muuttumaan normaaliksi. Ehdotuksia?

Perjantaipuntari 16

Tämän viikon tulos vituttaa. Näin suoraan sanoen. Pahoittelen kielenkäyttöäni.

Paino: 88kg (+1,1kg)
Vyötärö: 102cm (+1cm)

Mitä hemmettiä?? Olen tällä viikolla tosiaan palannut arkeen ja hyvään rytmiin kaikin puolin. Kolmesti olen käynyt salilla ja ruokailutkin ovat sujuneet ok.

Nesteitä? Ehkä jotain sellaista...

edit: Huomasin, että mulla oli lipsahtanut väärä paino tähän, sivupalkkiin ja edelliseen perjantaipuntariin. Vaikka kuinka toivon, niin painoni ei ala vielä numerolla 7...

Perjantaipuntari 15

Mitään maata järisyttäviä muutoksia ei ole tapahtunut. Ihan luonnollista sinänsä, kun syömisissä ja liikkumisissa olisi runsaastikin parantamisen varaa. Ei auta itku markkinoilla.

Paino: 86,9 (-100g)
Vyötärö: 101cm (0cm)

Ees päin vaan...

Oi arki, tule jo!

Lomahan on ihanaa aikaa. Sitä odotetaan monta kuukautta ja surraan, kun se loppuu niin lyhyeen.
Minulla tuntuu olevan nyt päinvastoin. Opiskelijana minulla oli pitkä kesäloma ja ensi viikolla alkaa taas opinnot - elämälle kiitos!
Loma on ollut todella haastavaa aikaa. Kun rutiini on puuttunut, niin hyvin keväällä alkaneesta rytmistä on ollut vaikea pitää kiinni. En ollut sisäistänyt muutosta tarpeeksi hyvin ja näin lomasta muodostui koetus. Onneksi ei ole kamalasti tullut takapakkia, mutta jumissa ollaan hienosti.

Lomallahan on tarkoitus ottaa rennosti. Mieskin, joka noin muuten on tukenut hyvin, suhtautuu lomaan "älä pingota" -asenteella. "Kai sitä nyt lomalla saa herkutella...". Saahan sitä, jos osaisi pitää kohtuuden. Mutta kun minä en osaa. Ja jos minä pingotan, mies ahdistuu ja sitten minä ahdistun kun mies ahdistuu - ja luovutan. Niin. Kai sitä nyt lomalla saa herkutella.
Isoin kynnys onkin opetella lomailemaan niin, että herkuttelu on rentoa mutta samalla järkevää. Eihän loma voi olla tekosyy sikailuun!

Tarvitseeko kaiken herkuttelun olla epäterveellistä ja lihottavaa? Minun kohdallani tarvitsee. Tunnen yhä pientä tarvetta silmien pyörittelyyn, kun laihduttajille tarjotaan ihanana herkkuna jotakin dipattua porkkanaa. Eih! Minä kyllä pidän porkkanasta, mutta se ei voita vaikkapa herkullisia perunalastuja. Kevyt sorbetti on myös hyvää, mutta kunnon kermakinuskijäätelö vasta viekin jalat alta. Minulle siis se "ah nauti porkkanasta" -systeemi ei toimi.
Haasteenani onkin siis herkutella niillä aidoilla herkuilla kohtuudella. Ei tarvitse tempaista koko sipsipussia tai jäätelöpakettia. Ensimmäinen puraisu on usein se paras ja muut vain pientä ekstraa.

Rutiinien puute on myös jättänyt liikkumisen vähemmälle. Minä olen perheessäni ainoa aikuinen, joka harrastaa liikuntaa. Lapsen kanssa en ole keksinyt yhteistä ei-ohjattua -liikuntaharrastusta. En pyöräile eikä lapsi viihdy lenkillä. En potki palloa 15 minuuttia pidempään ja uimahallit ahdistavat (kesällä uimme kyllä yhdessä).
Näinpä siis lomalla oli huomattavasti mukavampaa jäädä miehen kainaloon, kun lähteä lenkille tai salille. Uskon, että tähän tulee taas muutos, kun opiskelu alkaa. Koulumatkani varrella on vakkarikuntosalini, joten siinä ohella käynnit taas rutinoituvat.
Mies on hiljalleen kyllä lämpeämässä liikunnalle, mutta työtä (so. hienovaraista painostusta) se vielä vaatii...

Joten jospa tämä tästä taas, kun syyskuu saapuu.